Annemarie Åström

Annemarie Åström (s. 1977) on monipuolinen viulisti, joka toimii aktiivisesti kamari- ja orkesterimuusikkona, solistina, sekä opettajana

Annemarie on opiskellut viulunsoittoa Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa vuosina 1992-1997. Sen jälkeen hänen opiskelunsa ovat jatkuneet ulkomailla: Göteborgissa, Kööpenhaminassa ja Kölnissä. Hänen opettajinaan ovat toimineet viulisti-kapellimestari John Storgårds, prof. Tuomas Haapanen, prof. Milan Vitek, prof. Mihaela Martin sekä prof. Kaija Saarikettu. Annemariella on loppututkinnot sekä Göteborgin Musiikkikorkeakoulusta (myös solistidiplomi) että Tanskan Kuninkaallisesta Konservatoriosta. Keväällä 2016 Annemarie valmistui musiikin tohtoriksi Sibelius-Akatemiasta. Annemarien jatkotutkinto konserttisarja käsitteli pohjoismaista viulumusiikkia 1826-2014 ja kirjallisessa työssään hän tarkasteli viulunsoiton alkeisopetusta ja niiden soveltuvuutta eri temperamentteihin.

Vuosina 2002-2006 Annemariella oli virka Helsingborgin Sinfoniaorkesterissa 2. viulun äänenjohtajana. Hän on myös toiminut ensimmäisenä konserttimestarina mm. Orkester Nordenissa vuosina 2002 & 2003 johtajinaan Susanna Mälkki, Esa-Pekka Salonen sekä Okko Kamu ja Kokkola Oopperan orkesterissa Sakari Oramon johdolla vuosina 2008- 2009. Lisäksi Annemarie on tehnyt äänenjohtajan ja konserttimestarin sijaisuuksia Göteborgin Sinfonikoissa, Vaasan kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa. Annemarie toimii Wegelius Kamarijousien taiteellisena johtajana ja on Suomalaisen kamariorkesterin jäsen.

Annemarie on esiintynyt monilla kamarimusiikkifestivaaleilla mm. Kammarmusikfestivalen i Stenungsund Ruotsissa, Katrina-kamarimusiikki festivaalilla Ahvenanmaalla, sekä Suomessa; Musiikkia! Ruovesi, Sibafest,

Sibelius & Korpo Music Festival ja Riihimäen Kesäkonsertit. Kesällä 2007 Annemarie oli yksi Kuhmon musiikkifestivaalin nuorista taiteilijoista.

Annemarie soittaa vakituisesti yhdessä pianistien Sonja Fräkin ja Emil

Holmströmin kanssa, RSO:n Ackord-kvartetissa sekä KAAÅS-triossa pianisti Tiina Karakorven ja sellisti Ulla Lampelan kanssa. Lisäksi hän on aktiivinen oman kotikuntansa Kirkkonummen musiikkielämän vilkastuttajana ja on KICK-ensemblen perustajajäsen.

Annemarien kaikki kolme levyä (Alban Nordic Violin Music 2011, NCA:n Brahms levy 2012 sekä Alban Finnish Violin Music 2017) ovat herättäneet huomiota ja saaneet ylistäviä arvioita.

Kotisivu: www.annemarieastrom.fi