Levytykset

Jos olet kiinnostunut ostamaan CD-levyni, laita minulle viestiä. Hinta on 20€.

Wessman - KAAÅS

Annemarie Åström, viulu - Tiina Karakorpi, piano - Hanna Pakkala, alttoviulu - Ulla Lampela, sello

Wessmanin naivistiset kamarimusiikkivärit Vuonna 1949 syntyneen Harri Wessmanin pedagogista musiikkia esitetään paljon, mutta muuten hän on säveltäjänä jäänyt osin ulkopuoliseksi. Syynä voi olla, että jo 70-luvulla Wessman julisti pitävänsä esillä "musiikin tunnepuolta". KAAÅS-jousitrion uusi levy Wessmanin pianokamarimusiikista kuitenkin paljastaa, että Wessmanin värikäs, "uuspateettinen" sävelkieli on kestänyt hyvin aikaa. Kare Eskola / YLE 3.3.2022

Finnish Violin Music, Leiviskä - Melartin - Raitio

Annemarie Åström, viulu -Tiina Karakorpi, piano - Atte Kilpeläinen, alttoviulu - Tomas Nunez-Garces & Ulla Lampela, sello

Väinö Raition medernismi sykähdyttää 1920-luvun suomalaissävellyksiä valottavalla levyllä * * * * "Kaikki ismit sulautuvat yhteen persoonalliseksi ja virkistäväksi ilmaisuksi." - Veijo Murtomäki / Helsingin Sanomat 22.11.2017

Levyarvio Turun Sanomissa "Väinö Raition musiikkia luonnehditaan monesti vaikeaselkoiseksi, mutta Åström yhdessä pianisti Tiina Karakorven kanssa loihtivat miniatyyriduoista viehettäviä karakteereja." - Aija Haapalainen / Turun Sanomat 3.1.2018

Franska fläktar i 1929-talets Finland "Ett välkommet tillskott i skivhyllan." - Wilhelm Kvist / Hufvudstadsbladet, 24.1.2018

Johannes Brahms - F.A.E. Sonata, Two sonatas op. 120

Annemarie Åström, viulu - Terhi Dostal, piano

The Strad "Elegant, spontaneous Brahms in period-influenced performances" Robin Stowell, 1. Nov 2013 www.thestrad.com

The Listener review "Die Begeisterung setzt sich fort beim Spiel Annemarie Åströms auf ihrer von der Sibelius-Akademie Helsinki als Dauerleihgabe zur Verfügung gestellten Guarneri-Violine (mit Darmsaiten). Auch sie ist eine fabelhafte und dynamiksensible Interpretin mit beinahe makelloser Intonation und einem umwerfend klangschönen Ton. Doch vor allem: Dostal und Åström sind ein echtes Team. Sie spielen so wunderbar musikalisch zusammen, dass es die helle Freude ist, da zuzuhören" von Rainer Aschemeier, 6. Juni 2013 www.incoda.de/listerner

An incomparable listening experience "Violin sonatas by Brahms have always enjoyed their place among the standards of the genre and are frequenty heard in many locations, though rarely in that one place where Brahms often spent time, and certainy not at all on the instrument he himself played there. But it is precisely this that gives the present recording one of its especially interesting features: a recording made on the original Brahms grand piano in one of the places crucial to the composer's work. How often does the opportunity arise to hear a composition sounding essentially as the composer himself heard it?" - T2 Entertainment www.t2entertainment

Listen the CD: https://www.youtube.com/watch?v=VKTMazs8BKc

Nordic Violin Music, Tschetschulin - Aulin - Sinding - Carlson

Annemarie Åström, viulu - Sonja Fräki & Emil Holmström, piano

Viulu hemaisevan romanttisena "Lumoavaa pohjoismaista viuluromantiikkaa, joka tarjoaa löytöjä suurelle yleisölle ja asiantuntijoille... musiikinhistoriamme tähtihetki." - Veijo Murtomäki / Helsingin Sanomat 9.1.2013

Årets skivor HBL "Jag faller också för Annemarie Åströms smakliga skiva med nordiska violinrariteter... Spelet är lyriskt, smakfullt och inkännande." - Wilhelm Kvist / Hufvudstadsbladet 9.12.2012

Illuminating performances of a neglected area of repertoire"Åström brings emotional agitation to the Idyll and a happy mixture of muscularity and lightness to the energetic final Polska, and gives a particularly fine performance of the Vaggsång - sotto voce, pliant and affecting." - Tim Homfray / The Strad, March 2013.